keskiviikko 19. elokuuta 2015

BSM: SM-karsintaennakko, Vol. 2.0


C1SM-karsintojen jatkospekulointi lyötiin kiukaalle eilen ja nyt on B-poikain vuoro. 

Joukkueiden valmistautuminen pelien määrän ja sijoittelun suhteen oli mukavan kirjavaa ja sitä kautta ensimmäiseen karsintaviikonloppuun riittää kosolti yllätyksellisyyttä. Asetelmat kutkuttavat todella ja Joensuusta käsin tulen seuraamaan jokaista lohkoa niin tiiviisti kuin se on mahdollista. Yritetään lauantai-iltana saada aikaiseksi jopa pieni katsaus sunnuntaita silmällä pitäen.

Ennakoon lisätyt päivitykset olen kirjaillut iloisen punaisella, jotta vertailua olisi sitä haluavan mutkatonta tehdä.

Olkaatten hyvät!

*****

B-poikien SM-karsintoihin ilmoittautui yhteensä 45 joukkuetta. Mielenkiintoa niihin lisää myös kauden 2015-2016 uutuutena lanseerattava B-poikien valtakunnallinen 1. divisioona, jossa SM-sarjan ulkopuolelle jäävät joukkueet saavat toivon mukaan kaipaamiaan kovia pelejä mahdollisen alueellisen dominoinnin sijaan. Pelaajakehityksen kannalta oivallinen asia.

45 joukkuetta on jaettu yhdeksään lohkoon, joista jokaisesta lohkovoittaja kuittaa itselleen SM-sarjapaikan jo ensimmäiseltä viikonlopulta. Tämä jättää toiseen vaiheeseen jakoon ainoastaan kolme SM-sarjapaikkaa, joten ensimmäisen viikonlopun merkitys on todella suuri.

Toiseen vaiheeseen etenee yhteensä 18 joukkuetta mittelemään voimiaan mainituista kolmesta paikasta. Sarjapaikka tulee olemaan tuolloin todella tiukassa. Toisesta vaiheesta seuloutuu myös tuo 12 joukkueen 1. divisioona, joten ensimmäisessä vaiheessa lohkosijoille 4 ja 5 jäävillä ei ole sinne enää suoraan asiaa. Toki sarjajärjestelmiin on tänäkin vuonna rakennettu väylä alueellisista sarjoista aina SM-pudotuspeleihin saakka.

Näin juhannuksen kynnyksellä useamman karsintajoukkueen rosteri on vielä uutispimennossa - ainakin julkisesti. Tästä syystä syväluotaavaa (tai pikemminkin sen oloista) ennakkoa ei ole järkeä lähteä näin varhaisessa vaiheessa tekemään. Jätetään se mahdollisuus lähemmäs itse karsintoja, mikäli tietotulva yllättää. Joka tapauksessa varsinaisten SM-sarjajoukkueiden selvitessä saatetaan asioihin yrittää pureutua syvemmin, laadukkaammin ja monisanaisemmin.

Kauden 2015-2016 BSM-karsintalohkoissa piilee pienet mielenkiinnon kohteensa; muutoin setti tulee noudattelemaan pitkälti ennakkokäsikirjoitusta. Periaatteessa toivoa sopii, että yllätyksiäkin nähtäisiin. Myönnettäköön kuitenkin, että allekirjoittanut haluaa ennen kaikkea nähdä BSM-sarjassa ikäluokan 12 kovinta ryhmää. Se, antavatko karsintalohkon siihen edes mahdollisuutta, jääköön jokaisen oman tulkinnan varaan.

Tässä olemassa olevilla tiedoilla höystetty näkemykseni BSM-karsintalohkoista. Jokaisella omansa, totta kai.

B-poikien valtakunnallinen SM-karsinta 2015-2016

(suluissa olevat merkinnät kauden 2014-2015 BSM- ja C1SM-sijoituksista)

Lohko A (Campo-Sport, Vantaa)

AC HaKi, Vantaa
LaSB, Lammi
OFBC, Oulu
SB Heinola, Heinola
SB Kauhajoki, Kauhajoki

Mielenkiintoinen lohko, jossa suora SM-sarjapaikka on vähintään kahden joukkueen kauppa. OFBC kahmaisi Oulussa tukun 98-syntyneitä pelureita nousten yllättäen arvontakoreissa korkealle. Rosteri näyttää kuitenkin ainakin julkisuuteen vielä kovin kapealta SB Heinola taasen on kasannut alueeltaan kovan nipun molempia B-ikäluokkia ja erityisesti hyökkäyskalusto sekä maalivahtipeli näyttäisivät olevan lupaavalla tasolla. LaSB saattaa haastaa edellä mainitun kaksikon varsinkin, jos karsinnoissa ainakin yhden paidan selkämyksessä lukee "Kainulainen".

A-lohkon mielenkiinto on ainoastaan lisääntynyt preseasonin aikana, kun harjoitusotteluiden tuloksia on mennyt mukavasti ristiin. OFBC:n valmistavat pelit pitivät sisällään Helsingin vierailun tappion SSV:lle (4-10) ja voiton Indiansista (6-4) sekä viimeisenä pelinä kotikonnuilla voiton "pikkuveljestä" Merikoskesta (7-4).

Heinola pelasi preseasonilla paljon mm. tasapelin sekä Tiikereiden (4-4) että Oilersin (6-6) kanssa. Lisäksi mukaan mahtui esimerkiksi Classicin kukistaminen. LaSB:n valmistavat ottelut ontuivat mm. tappioin FoSu:lle ja SSV:lle.

Ennakkoasetelma ei mielestäni ole muuttunut aikaisemmasta: SB Heinolan näen edelleen todennäköisimpänä suoran SM-sarjapaikan kuittaavana joukkueena, mutta OFBC haastaa vahvasti, sillä ero joukkueiden välillä ei ole merkitsevä. Suurimmat pulmat on LaSB:lla, jonka ei voi nähdä etenevän välttämättä edes toiseen vaiheeseen yhden tai kahden pelaajan panoksella - AC HaKi saattaa punnertaa tuossa suhteessa yllätyksen.

Campo tulee panoksellisesti olemaan oiva paikka seurata B-poikien SM-karsintoja.

SB Heinola suoraan SM-sarjaan. OFBC ja LaSB karsintojen toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  OFBC - SB Kauhajoki
13:30  SB Heinola - LaSB
15:00  SB Kauhajoki - AC HaKi
16:30  LaSB - OFBC
18:00  AC HaKi - SB Heinola

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  LaSB - AC HaKi
11:30  OFBC - SB Heinola
13:00  SB Kauhajoki - LaSB
14:30  AC HaKi - OFBC
16:00  SB Heinola - SB Kauhajoki

Linkki A-lohkon Tulospalveluun


Lohko B (Liikuntakeskus Areena, Lappeenranta)

FoSu, Forssa
M-Team II, Helsinki
Oilers NG, Espoo
RSS Panthers, Riihimäki
VoimaNST, Imatra/Lappeenranta (C1SM-2)

Viime kauden C1SM-sarjan hopeamitalistijoukkue NST löi hynttyitä yhteen Imatran Voiman kanssa saaden näin kasaan kilpailukykyisen joukkueen myös B-ikäluokkaa silmällä pitäen. Esport Oilers uudisti rakenteitaan huolella saaden B-ikäluokkaankin potentiaalisen joukkueen, joskin nuoren sellaisen. Nämä laadukkaat taustajoukot omaavat joukkueet mittelevät lohkovoitosta. RSS Panthers ja Fosu kolmannesta sijasta ja toisesta karsintavaiheesta.

B-lohkosta kolmen kärki erottuu selvästi. VoimaNST omaa suuren potentiaalin, mutta preseasonin aikana kone on yskähdellyt. Se, millainen itäsuomalaisten iskukyky todella on, on pienoinen arvoitus. Taustojen osaamisesta homma ei kuitenkaan jää kiinni.

Oilers tahkosi peliä ja treeniä pre-preseasonin ja preseasonin aikana ehkäpä enemmän kuin yksikään muu joukkue vaihtelevalla menestyksellä: keskisuurista voittoja, pienemmille ontumisia. Liikevahva joukkue, jonka pelillinen suoriutuminen suurin kysymysmerkki.

FoSu nostanut osakkeitaan preseasonilla ja noussee lyömään lusikkansa jopa lohkovoiton soppaan. 

VoimaNST suoraan SM-sarjaan. Oilers ja FoSu toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  VoimaNST - M-Team II
13:30  Oilers NG - RSS Panthers
15:00  M-Team II - FoSu
16:30  RSS Panthers - VoimaNST
18:00  FoSu - Oilers NG

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  RSS Panthers - FoSu
11:30  VoimaNST - Oilers NG
13:00  M-Team II - RSS Panthers
14:30  FoSu - VoimaNST
16:00  Oilers NG - M-Team II

Linkki B-lohkon Tulospalveluun


Lohko C (Sport Garden, Turku)

FBC Turku, Turku
Nokian KrP, Nokia
NST, Lappeenranta
OLS, Oulu (C1SM-5)
Westend Indians, Espoo (C1SM-11)

Indians oli kevään aikana houkutteleva vaihtoehto useammalle pelimiehelle ja saikin hyvään olemassaolevaan pohjaansa vahvistusta ja leveyttä. OLS menetti 98-pelaajiaan, mutta säilytti C1SM-sarjassa viidenneksi yltäneen 99-runkonsa. Lohkon muille joukkueille jää tehtäväksi ratkoa keskenään lohkon toinen jatkokarsintapaikka.

Indiansilla siis laaja runko, mutta pelillinen ilme on vielä näin kauden alussa hakusessa. Se heikentää mahdollisuuksia suoraan SM-sarjapaikkaan; varsinkin kun OLS saa karsintoihin varmasti jalkeille hyvän ryhmän. Ensi viikonloppua ajatellen eri suuntiin menevät joukkueet - mielenkiintoinen mittelö suorasta paikasta.

OLS suoraan SM-sarjaan. Westend Indians ja Nokian KrP toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  Indians - NST
13:30  OLS - Nokian KrP
15:00  NST - FBC Turku
16:30  Nokian KrP - Indians
18:00  FBC Turku - OLS

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  Nokian KrP - FBC Turku
11:30  Indians - OLS
13:00  NST - Nokian KrP
14:30  FBC Turku - Indians
16:00  OLS - NST

Linkki C-lohkon Tulospalveluun


Lohko D (Porin Urheilutalo, Pori)

FBT Karhut, Pori (C1SM-8)
Koovee, Tampere (BSM-9, C1SM-12)
SBS Wirmo, Mynämäki
Steelers JSB, Hämeenlinna (C1SM-3)
VSS, Vihti

Steelersin ykkösjoukkue vastaa käytännössä viime kauden C1-pronssimitalijoukkuetta ollen siis B-ikäluokkaan verrattain nuori ryhmä, mutta laadukas sellainen. Koovee väänsi viime kaudella sekä B:n että C1:n SM-sarjoja, mutta pudotuspelipaikka jäi molemmissa saavuttamatta. Karhut pystyvät kotietunsa turvin yllättämään kenet vain. Mielenkiintoinen lohko.

Jos kysymysmerkkejä on ehkäpä jopa yllättäen muissakin lohkoissa, niin näin on myös D-lohkossa. Steelers on ollut preseasonilla peräti todella vaisu, mikä avaa Kooveelle ja Karhuille mahdollisuuden yltää jopa suoraan sarjapaikkaan. Paljolti on tässä lohkossa kiinni myös sitä, miten seurat sijoittavat 2000-syntyineitä pelaajiaan. Kaikki auki.

Steelers suoraan SM-sarjaan. Karhut ja Koovee toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  Steelers - SBS Wirmo
13:30  Koovee - Karhut
15:00  SBS Wirmo - VSS
16:30  Karhut - Steelers
18:00  VSS - Koovee

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  Karhut - VSS
11:30  Steelers - Koovee
13:00  SBS Wirmo - Karhut
14:30  VSS - Steelers
16:00  Koovee - SBS Wirmo

Linkki D-lohkon Tulospalveluun


Lohko E (Tikkurilan Urheilutalo, Vantaa)

M-Team, Helsinki 
O2, Jyväskylä
Pirkkalan Pirkat, Pirkkala
SB Vaasa, Vaasa
Tikkurilan Tiikerit, Vantaa (BSM-8)

Tiikerit pääsee lohkon peleihin kotiedun turvin ja on viime kauden BSM-sarjapaikkansa myötä lohkon suosikki, vaikkakin joukkue muuttui merkittävästi. Kiistaton tuo suosikkiasema ei siis missään tapauksessa ole, vaan M-Team voi hyvinkin onnistuessaan lyödä kapuloita rattaisiin. Suora SM-sarjapaikka nannaa lohkon voittajalle.

Tiikereiden iskukyvystä kantautuu jonkin verran ristiriitaista tietoa: toisaalta perustekeminen on edelleen hyvällä tasolla, toisaalta leveys ei riitä. Joka tapauksessa joukkue taistelee suorasta sarjapaikasta.

M-Team on osoittanut pitkän työn hyviä hedelmiä ja nyt jos joskus on mahdollisuus kruunata se SM-sarjapaikalla. 

M-Team suoraan SM-sarjaan. Tiikerit ja SB Vaasa toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  Tiikerit - PirPi
13:30  M-Team - SB Vaasa
15:00  PirPi - O2
16:30  SB Vaasa - Tiikerit
18:00  O2 - M-Team

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  SB Vaasa - O2
11:30  Tiikerit - M-Team
13:00  PirPi - SB Vaasa
14:30  O2 - Tiikerit
16:00  M-Team - Pirpi

Linkki E-lohkon Tulospalveluun


Lohko F (Joensuu Areena, Joensuu)

Josba, Joensuu (BSM-4)
LoSB, Lohja
PHSB, Lahti (C1SM-7*)
SSV, Helsinki (BSM-5, C1SM-6)
Steelers II, Hämeenlinna

SSV operoi vahvalla ryhmällä pitkälti viime kaudesta jatkaneen laajaan 98-runkon ansiosta. Se, vahvistettuna seuran sisältä C1SM-sarjaa pelanneilla 99-ikäisillä, antaa oivat lähtökohdat karsintoihin. Viime kaudella BSM-runkosarjan voittaneella Josballa tilanne on pitkälti päinvastainen: 97-runko poistui joukkueesta eikä 99-pelaajat pysty vajetta paikkaamaan. Siltikin joensuulaisten yksilötaidon pitäisi riittää pitkälle. PHSB heikentyi viime kauden C1SM-sarjasta profiilipelaajien vaihdettua muihin ympyröihin. LoSB saattaa haastaa nappionnistumisella PHSB:n kolmannesta sijasta.

Asetelmat aikaisemman kaltaiset. SSV pelannut vahvan preseasonin ja suosikki suoraan SM-sarjapaikkaan, mutta löysäilyyn ei ole missään tapauksessa varaa. Josba yhtä selvä kandidaatti toiseen vaiheeseen. Kolmas sija avoin kortti.

SSV suoraan SM-sarjaan. Josba ja PHSB toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  SSV - Steelers II
13:30  Josba - PHSB
15:00  Steelers II - LoSB
16:30  PHSB - SSV
18:00  LoSB - Josba

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  PHSB - LoSB
11:30  SSV - Josba
13:00  Steelers II - PHSB
14:30  LoSB - SSV
16:00  Josba - Steelers II

Linkki F-lohkon Tulospalveluun


Lohko G (Monitoimitalo, Jyväskylä)

Happee, Jyväskylä
Nibacos, Kokkola
Rangers, Kirkkonummi (C1SM-10)
SBT Merikoski, Oulu (BSM-11)
Tapanilan Erä, Helsinki (BSM-1, C1SM-4)

Erällä jälleen beessä kivikovanippu kasassa. Siihen yhdistettynä vahva menestymisen kulttuuri, niin ei ole epäilystäkään lohkon suosikkiasemasta. Lohkon muut joukkueet vastaantulijoita Happeen ja Rangersin ratkoessa keskenään sijat kaksi ja kolme.

Erä noudattaa "perinteitään" ja lämpenee hitaasti. Syksyllä ei voitane puhua samasta joukkueesta jollainen keväällä tullaan näkemään. SM-sarjapaikkaan rutiinitaso tulee kuitenkin riittämään. Rangersin ja Happeen preseasoniin mahtuu väläyksiä, mutta Erää niillä ei ryhdytä haastamaan. 

Tapanilan Erä suoraan SM-sarjaan. Rangers ja Happee toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  Erä - Nibacos
13:30  Happee - Rangers
15:00  Nibacos - Merikoski
16:30  Rangers - Erä
18:00  Merikoski - Happee

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut
10:00  Rangers - Merikoski
11:30  Erä - Happee
13:00  Nibacos - Rangers
14:30  Merikoski - Erä
16:00  Happee - Nibacos

Linkki G-lohkon Tulospalveluun


Lohko H (Nurmon liikuntahalli, Seinäjoki)

GrIFK, Kauniainen
NJ, Seinäjoki
SB Welhot, Kuopio (C1SM-9)
SPV, Seinäjoki (BSM-10)
TPS, Turku (BSM-3, C1SM-PO*)

TPS kuuluu "neljän suuren" koplaan ja seura nautti viime kaudella pudotuspeleistä sekä B- että C1-ikäluokassa been kuitatessa SM-pronssia ceen noustessa aluesarjasta toistamiseen SM-pudotuspeleihin. Runko riittää edelleen. SPV on heikentynyt viime kaudesta ja SB Welhot on liikkeellä nuorella, mutta potentiaalisella B-Akatemiaryhmällä.

TPS ei yltänyt muiden "suurten" preseason-esityksiin ja syksy tietää kovaa työtä pysyä vanavedessä. Welhot ja SPV iskevät vesi kielellä Palloseuran kimppuun mielissään suora SM-sarjapaikka. Erän tavoin Palloseuran perustekemisen taso riittää jo tässä vaiheessa suoraan sarjapaikkaan.

TPS suoraan SM-sarjaan. SB Welhot ja SPV toiseen vaiheeseen. 

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  TPS - GrIFK
13:30  SPV - SB Welhot
15:00  GrIFK - NJ
16:30  SB Welhot - TPS
18:00  NJ - SPV

Sunnuntain 23.8. ottelut:
10:00  SB Welhot - NJ
11:30  TPS - SPV
13:00  GrIFK - SB Welhot
14:30  NJ - TPS
16:00  SPV - GrIFK

Linkki H-lohkon Tulospalveluun


Lohko I (Tampere Areena, Tampere)

Blackbirds United, Kerava
Happee Elk, Jyväskylä
Jokerit Salibandy, Helsinki
SC Classic, Tampere (BSM-2, BSM-1)
Tapanilan Erä Sininen, Helsinki

Classic on ennakkoon ikäluokan suurin ja kaunein - ja täysin ansaitusti. Viime kauden BSM-hopea ja C1SM-kulta sekä erinomainen pelaajamateriaali todentavat tätä kiistatta. Tamperelaiset pääsevät kuittaamaan SM-sarjapaikan kotiyleisönsä edessä. Erän Sininen joukkue on aina pieni kysymysmerkki ja Jokerit Salibandy kirjava joukko pelimiehiä.

Kun Classicin näkee huonona päivänään ja joukkue ei anna vastustajalleen juurikaan saumaa, voi sanoa, että joukkue on jopa mainettaan parempi. Jokerit Salibandy ja Blackbirds olleet preseasonilla yllättävänkin pirteitä nousten toisen vaiheen kandidaateiksi.

SC Classic suoraan SM-sarjaan. Jokerit Salibandy ja Blackbirds United toiseen vaiheeseen.

Lauantain 22.8.2015 ottelut:
12:00  Classic - Happee Elk
13:30  Erä Sininen - Jokerit Salibandy
15:00  Happee Elk - Blackbirds
16:30  Jokerit Salibandy - Classic
18:00  Blackbirds - Erä Sininen

Sunnuntain 23.8.2015 ottelut:
10:00  Jokerit Salibandy - Blackbirds
11:30  Classic - Erä Sininen
13:00  Happee Elk - Jokerit Salibandy
14:30  Blackbirds - Classic
16:00  Erä Sininen - Happee Elk

Linkki I-lohkon Tulospalveluun


*****

Suoraan SM-sarjapaikkaan karsintojen ensimmäisestä vaiheesta yltävät siis:

SB Heinola
SC Classic
SSV
Steelers JSB
Tapanilan Erä
Tikkurilan Tiikerit M-Team
TPS
VoimaNST
Westend Indians OLS

Ja toiseen vaiheeseen kolmesta jäljelle jäävästä sarjapaikasta lähtevät pelaamaan seuraavat lohkot:

J: OFBC, OLS Westend Indians, SB Vaasa
K: Oilers NG, FBT Karhut Koovee, PHSB
L: Koovee FBT Karhut, Josba, SPV
M: M-Team Tiikerit, Happee, Jokerit Salibandy Blackbirds
N: Rangers, Tapanilan Erä Sininen Jokerit Salibandy, FoSu
O: SB Welhot, LaSB, Nokian KrP

*****

Ensimmäisen vaiheen merkitys SM-sarjapaikan suhteen on todella suuri, kun katselee toisen vaiheen kilpailuasetelmaa näillä minun jorinoillakin. Toisen vaiheen kattaus johtaa joka tapauksessa oivalliseen B-poikien valtakunnalliseen 1. divisioonaan, joka lämmittänee kaikkia.

B-poikien SM-karsinnat pitävät sisällään paljon mielenkiintoa ja useampi lohko on vähintään toiseen vaiheeseen etenevien joukkueiden osalta kutkuttavan jännittävä.

Syytä aina muistaa, etten itseäni tituleeraa asiantuntijana, en johtavana saatika ylijohtavana. Päivätyö lajin parissa on aivan jotain muuta. Nämä ennakot ovat pikemminkin satunnaisen tarkkailijan iloista spekulointia.

Sana siis enemmän kuin vapaa!

Tsemppiä kaikille tulevan viikonlopun koitoksiin!

- Jorgos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti